Mitä lukiolaisen vähintään tulisi oppia?

Mitä lukiolaisen vähintään tulisi oppia? Mitä hän tarvitsee tulevaisuudessa itseään varten? Mitä hän tarvitsee työelämää varten? Mitä me tiedämme siitä, maailmasta, johon nyt lapsia ja nuoria kasvatamme?

Kerroin Kööpenhaminan Erasmus-viikolla kollegoilleni Brunelin yliopiston professori Gert Biestan näkemyksistä, joita kuulin hänen pitämässään avajaispuheessaan Wienissä toukokuussa European Network for Academic Steiner Education -konferenssissa. Biestan mukaan viidenkymmenen vuoden päästä maailmanlaajuinen ongelma on todennäköisesti edelleen demokratian, terveen luontosuhteen ja toisista huolehtimisen toteutuminen. Kirjoitin näistä näkökulmista Snellman-korkeakoulun kuvataiteen opettaja Marja-Leena Ilmosen kanssa Steinerkasvatuksen numeroon 3/2015 artikkelin, johon tämänkertainen blogitekstini perustuu.

Aikuisuus on ihmisen tapa olla, ei kehityksen tulos

Jotta yhteiskunta voisi toimia viidenkymmenen vuoden päästä demokraattisesti, ihmiset elää sopusoinnussa luonnon kanssa ja huolehtia hoivaa tarvitsevista, tarvitaan aikuisuutta, joka ei ole sidoksissa ikään tai kokoon. Aikuisuus on ihmisen tapa olla, ei kehityksen tulos. Koulu on siksi paikka, jossa aikuisuutta tulee voida harjoitella, paikka, joka vastustaa yhteiskunnan epäkypsiä vaatimuksia. Tärkeänä asiana koulun näkökulmasta Biesta näkee demokratian harjoittelemisen konkreettisesti. Teoksessaan ”Learning Democracy in School and Society. Education, Lifelong Learning, and the Politics of Citizenship” Biesta toteaa, että kasvatuksen tutkimuksen pitäisi kohdistua siihen, miten demokratian taitoja voi oppia siinä kontekstissa, jossa lapset ja nuoret elävät. Yhteiskunnan jäseneksi kasvamisen tutkimisen sijaan huomio käännetään demokratian oppimiseen yhteisössä. 

Demokratian edistäminen kasvatuksen avulla on eettinen teko. Demokratia ei ole vain enemmistön päätökseen perustuvaa toimintaa, vaan tasa-arvoista keskustelua, josta yhteiset päätökset kumpuavat. Sen sijaan että opettajat kehittäisivät opetuksessaan tapoja saada opiskelijat kasvamaan hyväksi yhteiskunnan jäseneksi ja äänestämään vaaleissa, tulisi painottaa kasvatusta, jossa opiskelijat itse toimien oppivat demokratian edellyttämiä taitoja. Tärkeimpiä taitoja ovat kuuntelu ja keskustelu, toteaa Biesta. 

Kasvatuksessa ja opetuksessa onkin ensisijaisesti kyse opettajan ja opiskelijan välisestä suhteesta, ja toisin kuin kilpailussa, jossa korostuu voittaminen ja häviäminen, dialogissa on aina kyse yhteen tulemisesta. Miten tahansa ihmistä tarkasteleekaan, Biestan mukaan opiskelijat tulee nähdä subjekteina, ei opetuksen tai koulutuksen objekteina. Ihmiset ovat vapaita, toimivia ja vastuullisia yksilöitä. Biesta puhuu kasvatuksen ja opetuksen subjektiviteetista eettisenä tapahtumana ja siksi kasvatuksen ja koulutuksen voi nähdä kommunikaationa, jossa yksilön ideat ja tunteet muuttuvat läsnäolon seurauksena. Kommunikointi ei ole vain tiedonsiirtoa, vaan läsnäoloa sosiaalisissa yhteyksissä.

Tarvitaan menetelmiä, joiden avulla ihminen voi muodostaa suhteen maailmaan ja tietoon kokemuksellisesti omista lähtökohdistaan käsin      

Tulevaisuuden maailmassa teknologisen kehityksen myötä suhde maailmaan ja tietoon voi muodostua sellaiseksi, että yksilön on vaikea ankkuroitua maailmaan. Tietoa on niin paljon, että se ei ehdi muodostua ihmiselle kokemuksellisesti. Siksi kasvatuksessa ja opettajankoulutuksessa tulee ottaa käyttöön menetelmät, jotka auttavat ihmistä ankkuroitumaan laajaan todellisuuteen: fyysiseen, sielulliseen ja henkiseen.  Tarvitaan menetelmiä, joiden avulla ihminen voi muodostaa suhteen maailmaan ja tietoon kokemuksellisesti omista lähtökohdistaan käsin. Maailmasuhteessa on siis mukana ihmisen kokonaisuus, myötätunto ja empatia; ajatus ei ole irrallaan omista kokemuksista, vaan vahvasti liittyneenä niihin. Tällöin ihmisen toiminta on myös lähtöisin todellisuudentajusta, ei muista intresseistä, kuten taloudesta, käsin. 

Opetuksen ja kasvatuksen on oltava ihmislähtöistä, jotta ihminen voi luoda suhteen maailmaan koko olemuksellaan kokemuksensa kautta. Lapsi ja nuori rakentavat suhdetta ympäristöönsä, mutta suhteen luominen on yksi kasvatuksen suurimpia haasteita.

Luonnonyhteyden löytäminen opettaa johdonmukaista ajattelua, jossa asioiden täytyy tapahtua oikeassa yhteydessä oikeaan aikaan vuorovaikutuksessa. Puutarhanhoito on tästä esimerkkinä: maa muokataan, siemenet kylvetään ja sato korjataan oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Muu ei ole mahdollista. Vain elävän, omakohtaisen luontosuhteen kautta voi syntyä luontoa kunnioittava elämäntapa.  Ihmislähtöisessä kasvatuksessa korostuu nuoren toiminnallinen, liikunnallinen ja taiteellinen puoli, vastapainona teknistyvälle maailmalle.

Henkisistä arvoista voi kehittyä uusia yhteiskunnallisia arvoja, muista lähtökohdista käsin syntyy vain taloudellisia arvoja

 

Demokratian ja luontoa kunnioittavan elämän toteutumisen lisäksi viidenkymmenen vuoden päästä tarvittava taito on (edelleen) hoiva eli niistä huolehtiminen, jotka eivät itse pysty huolehtimaan itsestään. Demokratian ja luontosuhteen toteutuminen toki auttavat hoivankin toteutumista, mutta kyseessä ovat syvät henkiset arvot ja ihmisen ja ihmisyyden kunnioittaminen. Alanus-yliopiston professori Marcelo da Veiga kritisoi Enaste-kongressin puheenvuorossaan korkeakoulujen vahvaa suhdetta materialismiin, joka valuu alemmillekin koulutusasteille. Alemman koulutusasteen opinnot palvelevat ihmisen materialistista suhdetta maailmaan tukemalla urakehitystä henkisen kehityksen kustannuksella. Siksi kaikilla koulutusasteilla opettajilta tarvitaan kriittistä ajattelua, joka pohjautuu henkisiin arvoihin. Vain henkisistä arvoista voi kehittyä uusia yhteiskunnallisia arvoja, muista lähtökohdista käsin syntyy vain taloudellisia arvoja. Alemmassa koulutuksessa tulisi oppia ymmärtämään lasta ja nuorta, ei kehittämään uraa. 

Demokratian, luontosuhteen ja hoivan toteutuminen vaativat ihmisiltä monia asioita, mutta ennen kaikkea yhteistyötä. Tehtävää ja tutkittavaa on paljon, ja monet teot ovat ihmisen sisäisiä tekoja, kuten henkisiin arvoihin pohjautuva kriittinen ja itsenäinen ajattelu. Miten näitä taitoja voi lukio-opetuksessa harjoittaa? Mitkä ovat ne ydinosaamisen alueet, joita tukemalla ja joiden kautta demokratian, luontosuhteen ja hoivan toteutuminen mahdollistuvat? Mitä lukiolaisen tulisi oppia?

Itsetietoisuutta, itseohjautuvuutta, sosiaalista tietoisuutta, ihmissuhdetaitoja, vastuullista päätöksentekoa ja toimintaa? Ehkä. Avaan näitä käsitteitä tuonnempana.

Kirjalliset lähteet:

Biesta, G. 2009. Good education: what it is and why we need it. http://www.ioe.stir.ac.uk/documents/GOODEDUCATION--WHATITISANDWHYWENEEDITInauguralLectureProfGertBiesta.pdf

Biesta, G. 2011. Learning Democracy in School and Society. Education, Lifelong Learning, and

the Politics of Citizenship. Rotterdam: Sense Publishers.

Biesta, G. J. J. 2013. The Beautiful Risk of Education. Boulder: Paradigm Publishers.

Kuvat ovat Gotlannista kesäkuulta 2015.