Palataanpa arvioinnin äärelle. Sen äärellä Erasmus+-väki
oli Oslossa kesäkuun alussa. Arvioinnin moninaisuuden suunnitteleminen
opetukseen osoittautui luultua vaikeammaksi (ainakin minulla äidinkielen
ryhmässä), kun viimeistelimme oppimiskokonaisuuksia lukioon. Haluamme kulkea
opiskelijan vierellä, istua hänen rinnallaan – erityisesti arvioinnin
yhteydessä.
Luonnossa kaikki on täydellistä - etenkin syksyn värit |
Mitä tehdä silloin, kun oppitunnilla ja kurssilla on
täysi tohina päällä? Mitä minä oikein arvioin? Edellisessä blogitekstissäni
kirjoitin lukion ikäkausiopetuksesta ja siitä, että kasvatus perustuu siihen,
mikä vaikuttaa ihmisen sielussa: tahdossa, tunteessa ja ajattelussa; siitä,
että tahdonkasvatus on lukiossa kasvattamista ajattelun tahtomiseen. Eikö
arvioinninkin pitäisi perustua samoihin asioihin – kokonaiskuvaan ihmisestä?
Jos opetuksellani tavoitan tahdon, tunteen ja ajattelun alueet, voisinko
yrittää tavoittaa samat alueet myös arvioinnissa ja arvioida siten, että
opiskelija pystyy näyttämään oppimansa kaikkien näiden alueiden kautta?
Arvioinnilla opettaja
tukee opiskelijan kasvua ihmisenä. Arvioijan on tiedettävä, arvioiko hän
opiskelijan saavuttamaa tietoa, ymmärrystä vai taitoa. Arvioijan on tiedettävä,
mitä vaatii opiskelijalta näytöksi tiedon, ymmärryksen ja taidon osoittamiseksi.
Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2015) suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen arvioinnista todetaan mm. seuraavaa: ”Kurssiarvosanaan vaikuttavat monipuoliset näytöt, esimerkiksi kirjalliset, suulliset ja mahdolliset muut tuotokset sekä aktiivinen työskentely kurssin aikana. Arviointi on monipuolista, avointa, oikeudenmukaista, osallistavaa, kannustavaa ja itsearviointiin ohjaavaa.” Vaikka kyse on kielestä ja kirjallisuudesta, voin pitää osaamisen näyttönä muutakin kuin kirjallisia tuotoksia.
Jotenkin tuntuu helpolta ajatella, että kun 6. luokalla
oppilas suunnittelee ja tekee nuken käsitöissä, opettaja voi arvioida prosessin
ja prosessinkuvauksen lisäksi myös selkeää konkreettista tuotetta: nukkea. Entäpä
kun on kyseessä kirjallisuushistoria? Millä muulla keinoin kuin kokeella voin
arvioida kirjallisuushistorian osaamista? Mitkä ovat ne menetelmät, joilla
arvioin tietoa, ymmärrystä ja taitoa?
Mikä olisi se ”tuote”, jonka kautta opettajana näen osaamisen näillä kolmella
alueella?
Case Studies
Oral Question and Answer
Written
Question & Answer, Test or Exam
Essay
Report
Project
Production
of artefact
Role
Play or Simulation
Written
Description
Practical
Demonstration
Group
Discussion
Performance/Exhibition
Reflective
journal or diary
Practice
file
Seuraavassa Steinerkasvatuslehdessä saamme toivottavasti lukea arvioinnin käytännöistä konkreettisemmin kuin nyt esitän. Omalta osaltani kyse siitä, kuinka luovasti kykenen arviointia ajattelemaan, jotta voin toteuttaa sitä luovasti myös luokassa. Opittavaa on paljon.
Arviointia pitää miettiä ensimmäisenä, jotta opetus perustuisi tahdon, tunteen ja ajattelun kehittämiseen - sillä edelleenkin: opetamme siten kuin arvioimme.
Mutta jos arvostelu saisi arvoisensa käsitteen ja määritelmän taustalle, niin mitä tapahtuisi? En tykkää arvostelu sanan negatiivispainotteisesta määritelmästä, vaan tykkään että sana arvo on siinä arvokkaana lähtökohtana, joka nostaisi arvostelu sanan arvoa verrattuna sanaan arviointi. No kuitenkin, kun ne ovat noin hyvin opsiin määritelty niin on opettajan selkeä lähteä niitä toteuttaan. Pointti on kuitenkin mulla että kuka ja missä kohtaa elämää on antanut sanalle arvostelu niin hirveen huonon maineen :) terkuin Hanna Pennanen
VastaaPoistaP.S. tutkielmani aiheeseen liittyvä teksti, jonka otan innoissani talteen lähteeksi.
Kiitos ajatuksistasi! Lukioiden Erasmus+-projektista tulisi materiaalia arviointiin, mutta ei taida ehtiä sinun tutkielmaasi. Ole kuitenkin kuulolla, arviointi-aiheen työstäminen jatkuu opettajalla läpi opettajanaoloajan.
Poista