”Suomi taipuu vähitellen kokeilukulttuuriin”, otsikoi
Helsingin Sanomien pääkirjoitus maanantaina 2.10.
”Eilen sunnuntaina julkistettiin Vuosisadan rakentajat -haastekilpailun palkinnot. Yli kaksikymmentä suomalaista säätiötä oli sitoutunut antamaan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi merkittävän rahoituksen nuorten hyvinvointia edistäville ratkaisuille. -- Kilpailu ja sen voittaja ovat hyvä esimerkki uuden luomisesta yhteiskunnasta. Raha ei tulekaan automaattisesti verovaroista vaan tässä tapauksessa yleishyödyllisiltä säätiöiltä. Ideat eivät tule virallisesta valmistelukoneistosta vaan innostuneilta ryhmiltä. -- Kun raha ja ideat kohtaavat, pieni kokeilu voi parhaassa tapauksessa kasvaa jopa kansainväliseksi uudistusvoimaksi.”
Vuosisadan rakentajat -kilpailun voittaja sai puolitoista
miljoonaa euroa projektinsa jatkokehitykseen. Sillä summalla pyörähtää jo isokin ratas.
Haimme saman haastekilpailun kautta rahoitusta myös
luovan ajattelun lukio -konseptin suunnitteluun ja toteutukseen. Tällä kertaa
rahoitusta ei tullut, mutta seuraava, Sitran Ratkaisu 100 -
haastekilpailu, toi jo uskoa mahdollisuuksiimme. Sitran
viimekeväiseen haastekilpailuun saapui 226 hakemusta. ACTS-hakemuksemme
sijoittui 23:ksi. Jatkoon pääsi 15. Ei huono, sanoisi porilainen.
Meillä on idea, ja mahtava onkin. Luovan ajattelun
jakaminen ymmärrettäväksi kokonaisuuksiksi, eri kerrostumiksi, on nerokasta.
Ihmistä ei tarvitse tuomita ei-luovaksi, vaan kasvattajat ja opettajat voivat luovan
ajattelun lukio -konseptin avulla oppia näkemään, miten heikkolahjaisimmaltakin
vaikuttava teinipoika lukemisen ja kirjoittamisen ongelmineen voi olla
äärimmäisen luova avoimessa ja vastaanottavassa tai kuvallisessa ajattelussa.
Kuvien ja 3D-mallien kanssa kamppailevalle opiskelijalle voi näyttää, miten eri
tavalla hän on luova kaikilla viidellä soveltavan ajattelun alueella. Kympin
tytöt saavat täyden tunnustuksen muustakin kuin hyvästä muististaan. Kaikkien
osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan. Niille myös annetaan arvoa.
Meillä on idea. Tarvitsemme rahaa pilotointiin. HS:n päätoimittaja sanoo: ”Kun raha ja
ideat kohtaavat, pieni kokeilu voi parhaassa tapauksessa kasvaa jopa
kansainväliseksi uudistusvoimaksi.”
Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailun hakemuksemme
arvioitiin vain hieman parhaita hakemuksia heikommaksi:
”Tiimillä on erityisen laajat referenssit. Referenssit ovat hyvin perustellut ratkaisuidean kannalta. Tiimin jäsenten kokemusprofiilit ja referenssit ovat hyvin samanlaiset, eivätkä juurikaan monipuoliset verrattuna parhaaksi arvioituihin hakemuksiin. Tiimillä on erittäin syvää substanssiosaamista aiheesta. Substanssiosaaminen on lisäksi erittäin perusteltua ratkaisuidean kannalta. Tiimin substanssiosaaminen on kerrytetty laajan työkokemuksen, tutkimustaustan ja kv-kokemuksen kautta. Tiimin substanssiosaaminen arvioidaan vain vähän parhaita hakemuksia heikommaksi. Tiimi esittää erittäin hyvin ratkaistavan ongelman ja sen rajauksen. Tiimi esittää hyvin kuvattuun ongelmaan vastaavan ratkaisuidean. -- Tiimin ratkaisuidea arvioidaan vain hieman parhaiksi arvioituja hakemuksia heikommaksi.”
Kun luovan ajattelun lukio -ideamme kohtaa pilotointiin
hakemamme rahoituksen, muuttuu hankkeemme kansainväliseksi uudistusvoimaksi.
Kansainvälinen mittaluokka on jo näkyvissä. Lokakuun 23.–25.
päivä järjestämme Englannissa
Educating for a Creative Future -ACTS-konferenssin. Sen suojelijana on vuoden 2013 lääketieteen Nobel-palkinnon voittaja Thomas
Südhof. Lisäksi olemme saaneet kutsun tulla kertomaan tulevan kevään
pilottiprojektimme tuloksista kansainväliseen luovuuskonferenssiin USA:han. Konferenssin järjestää American
Association of Psychologists.
Projektillamme on kansainvälisen uudistusvoiman kaikki
edellytykset.
Kokeilemalla ja pilotoimalla tuomme idean käytäntöön kaikkien saataville. Haluatko mukaan? Tule! Seuraava askel on
koulutus kaikille kiinnostuneille lukio-opettajille. Pääset pilotoimaan ja
olemaan kehityksen etunojassa. Koulutus alkaa tammikuussa 2018. Jos haluat mukaan oppimaan luovuudesta, sen havainnoinnista ja arvioinnista, olet tervetullut. Mukaan mahtuu myös luokanopettajia ja yläkoulun opettajia.
Ota yhteyttä: eeva.raunela(at)steinerkasvatus.fi
*************************************
Englanninkielisiltä sivuilta saat tietoa projektista kv-kumppaneidemme näkökulmasta:
Kommentit
Lähetä kommentti